Tiilikaton huoltoväli

Tiilikaton huolto

Tiilikaton huoltoväli

Tiilikatto eroaa muista kattomateriaaleista siten, että se on huokoisena materiaalina altis kasviperäiselle rapautumiselle. Kasvuston juuret tunkeutuvat tiilen huokoisiin, joka aiheuttaa jäätyessään tiilen rapautumista ja halkeilua. Tämän vuoksi tiilikattoa tulee huoltaa säännöllisesti vuosittain, ettei katolle pääse kertymään tiiltä rapauttavaa kasvustoa.

Erityisesti betonitiilikatot vaativat paljon säännöllistä huoltoa.

Tarkistus ja puhdistus tulisi tehdä vuosittain, jonka lisäksi puhdistuksen yhteydessä suositellaan tehtävän sammaleen torjunta-aineen levitys 2-3 vuoden välein. Näillä perustoimenpiteillä varmistetaan, että tiilikatto pysyy kestävänä, näyttävänä ja vedenpitävänä.

Näistä toimenpiteistä huolimatta Suomen ankarat sääolot kuluttavat betonitiilen pinnoitteen noin 10-15 vuodessa.

Uv-säteily, sateet, lumi ja jää tekevät tehtävänsä ja tiilen pinta muuttuu huokoiseksi ja menettää väriään. Tällöin on aika ottaa yhteyttä ammattilaisiin ja pinnoittaa tiilikatto. Tällä katolle saadaan taas lisää huolettomia vuosia.

Tiilikaton huollon muistilista

Vuosittain:

Keväällä:
  1. Etsi katolta rikkoutuneita tai haljenneita tiiliä, ja vaihda tarvittaessa uusiin. Erityisesti kulkusiltojen, lapetikkaiden ja lumiesteiden alla olevat tiilet ovat kovan rasituksen alla ja rikkoutuvat helposti. Jos kiinnikkeiden alla on toistuvasti rikkinäisiä tiiliä, on kiinnitystavassa jotain vikaa. Tällöin on syytä pyytää ammattilainen paikalle tarkistamaan kattoturvatuotteiden kiinnitys.
  2. Jos katto on joko sammaloitunut, tiilen pinta näyttää kuluneelta ja huokoiselta tai katon väri on haalistunut, voi olla ajankohtaista maalata tiilikatto. Tässä tapauksessa ota yhteyttä ammattilaisiin ja pyydä ilmainen kuntoarvio.
  3. Puhdista vesikourut, jotta kiinteistön sadevesijärjestelmä toimii suunnitellusti.
Syksyllä:
  1. Puhdista katto kaikesta irtaimesta roskasta, kuten lehdistä ja havunneulasista. Tämän voi tehdä harjalla tai vaikka lehtipuhaltimella.
  2. Tarkkaile kattoa rikkinäisten tiilien varalta, ja vaihda rikkoutuneet tai haljeenneet tiilet uusiin.
  3. Jos katolla on paljon sammalta, kannattaa katolle levittää sammaleen torjunta-aine. Tämän levityksen voi tehdä helposti selkään kiinnitettävällä reppuruiskulla. Tämän voi tehdä myös vaikka kastelukannulla. Myrkkyä käsiteltäessä on noudatettava varovaisuutta ja välttää myrkyn joutumista iholle. Myrkky tulee levittää täysin kuivalle pinnalle, jotta se tehoaa. Märkä sammal ei ime torjunta-ainetta, jolloin myrkytys on turhaa työtä.
  4. Tyhjennä vesikourut ja puhdista piha kertyneestä roskasta.

2-3 vuoden välein:

Myrkytys syyshuollon yhteydessä:

Ennen myrkytystä tulee tiilikatto puhdistaa huolellisesti kaikesta irtoavasta liasta ja kasvustosta. Katolla työskennellessä tulee olla aina asianmukaiset turvavaljaat, sillä loivakin katto voi olla petollinen.

Myös katon sadevesijärjestelmä tulee olla tyhjennetty ennen myrkytyksen aloittamista.

Kun katto on puhdas roskista ja sadevesijärjestelmä tyhjennetty, voidaan aloittaa katon myrkytys. Ennen työn aloittamista käytettävä sammaleen torjunta-aine pitää laimentaa ohjeiden mukaisesti. Mitä sammaloituneempi katto on, sitä vahvempaa seosta käytetään. Varsinainen myrkyn levitys tehdään reppuruiskulla tai esimerkiksi kastelukannulla.

Myrkky tulee levittää täysin kuivalle katolle siten, että sateita ei ole tulossa ainakaan muutamaan tuntiin.

10-15 vuoden välein:

Tiilikaton huoltomaalaus:

Jos huollon aikana katolla havaitaan runsaasti sammalta, rikkinäisiä tiiliä, huokoisuutta tai värin haalenemista, voi olla ajankohtaista pinnoittaa tiilikatto.

Oikea-aikaisella tiilikaton pinnoituksella varmistetaan, että katto on erittäin pitkäikäinen, vedenpitävä ja näyttävä.

Tiilikatto tulee huoltomaalata 10-15 vuoden välein, riippuen katon kunnosta. Säännöllisesti ja oikein huolletulla katolla huoltomaalausväli voi olla pidempikin. Ota yhteyttä ammattilaisiin ja pyydä ilmainen kuntoarvio. Voit lukea tiilikaton maalauksesta lisää täältä.

Haluatko saada ilmaisen kuntoarvion kattosi huoltotarpeesta?
Ota yhteyttä!

Uusimmat referenssit